7 Nokkelaa Tapaa Myyjä Voi Hyödyntää LinkedIn:iä
Jan Eriksson

7 Nokkelaa Tapaa Myyjä Voi Hyödyntää LinkedIn:iä

LinkedIn palvelun suosio on kasvanut maailmanlaajuisesti ja siitä on tulossa de facto paikka, jonne ihmiset päivittävät oman ansioluettelonsa.

Yllä oleva graafi on otos Google Trends palvelusta. Se esittää suhteellista tietoa siitä, milloin on tehty eniten linkedin tai sentyylisiä hakuja Googlessa. Haut alkoivat vähän ennen 2007 ja suhteellisesti eniten hakuja tullaan tekemään vuonna 2016 (ennuste).

Seuraava graafi esittää kaupungeittain missä hakuja tehdään eniten. Muitten kaupunkien luvut ovat suhteutettuna Espoon kaupungin hakumääriin, koska Espoossa ollaan tehty eniten hakuja.

7 Nokkelaa Tapaa Myyjä Voi Hyödyntää LinkedIn:iä: Kuva #2

Trendi on siis ylöspäin ja myyjät pystyvät hyödyntämään LinkedIn palvelun suosion kasvua.

Sellaisen huomion olen tehnyt, että ihmiset yleisesti ovat selkeästi enemmän business moodissa ollessaan LinkedIn palvelussa. He etsivät esim. hyödyllistä tietoa kehittää itseään omalla urallaan, yhteistyömahdollisuuksia, mahdollisuutta edetä urallaan tai uusia kontakteja.

Minun mielestä myyjän kannattaa hyödyntää LinkedIn palvelua ainakin seuraavasti:

  1. Pyytä suositteluja asiakkailta, joille hän on myynyt.
  2. Pitää oma ansioluettelonsa ajantasalla.
  3. Päivittää oma kuva ammattilaisen ottamaksi ja samalla päivittää myös taustakuva.
  4. Lisätä verkostoitumiskutsut potentiaalisille asiakkaille.
  5. Käydä läpi tyytyväisten asiakkaitten verkostot LinkedIn:ssä ja kerätä tästä omaa liidilistaa.
  6. Hyödyntää LinkedIn:in maksullista Sales Navigator palvelua. Palvelusta saa mm. kootun sähköpostin mitä potentiaaliset asiakkaat ovat päivittäneet LinkedIn palveluun.
  7. Liittyä ryhmiin, jossa myytävien tuotteiden muut asiantuntijat ovat. Päivittää sinne oman yrityksen blogikirjoituksia tai tiedotteita. Osallistua keskusteluun.

Suurin osa vinkeistä oli maksuttomia. Koska LinkedIn:llä on hyvin tarkasti tiedossa ihmisten roolit eri yrityksissä, niin pystyy myös ostamaan näkyvyyttä hyvin tarkasti rajatulla yleisölle.

Miten sinä hyödynnät LinkedIn:iä myyjänä? Vinkkejä saa jakaa kommentteihin, kiitos paljon.

Tutustu ilmaiseen oppaaseemme digimarkkinoinnin taktiikoista B2B myyntijohtajille

3 Digimarkkinoinnin Taktiikka B2B Myyntijohtalle
Lue seuraava


Lue edellinen
Tappaako Digimarkkinointi Myyjän?
image description

Kirjoittanut Jan Eriksson

Digital Marketing Advisor

Ota yhteyttä

Jan Eriksson
Jan Eriksson
jan.eriksson@primeweb.fi
+358 50 537 2411

Helsinki, Messeniuksenkatu 10 a 15a
00250 Helsinki
katso GoogleMaps

Måns Hafrén
Måns Hafren
mans.hafren@primeweb.fi
+358 9 2316 5433

Barcelona, Calle Clot 224
08027 Barcelona
katso GoogleMaps